Seisomatyö
Varaston työtehtävät ovat usein liikkumista sisältävää seisomatyötä, jossa kuormittuvat erityisesti alaraajat. Paikallaan seisominen rasittaa alaraajojen lihaksia ja verenkiertoa huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi kävely ja liikkuminen. Seisomatyön ja työpisteen huolellisella suunnittelulla voidaan vähentää hartia- ja niskavaivojen vaaraa.
Jatkuva seisominen kuluttaa energiaa, ja ihminen väsyy. Seisomatyötä tulee monipuolistaa istumatyöllä ja mahdollistaa istuminen tauon aikana. Työpaikalla tulee olla työntekijöiden käytettävissä istuimia silloin, kun työtä voi tehdä istuallaan, sekä käytettäväksi lepoa varten. Istuimen tulee sopia sekä käyttäjälleen että tehtävään työhön.
Seisaalta tehtävässä työssä voidaan käyttää hyväksi erilaisia seisomatukia. Työpisteeseen suositellaan alustaksi kumimattoa selän ja alaraajojen haitallisen kuormittumisen vähentämiseksi.
Seisoma-asennon etuna on hyvä ulottuvuus sekä mahdollisuus käyttää voimaa tehokkaammin kuin istuessa. Seisomatyö mahdollistaa usein myös vapaan asennon vaihtamisen ja monipuolisen liikkumisen. Paras tulos saavutetaan, kun työhön liittyy istumista, seisomista ja kävelyä ja työntekijä voi itse säädellä työtapojaan ja asentojaan.